Resepti

4 omenaa
2dl kaurahiutaleita
1dl sokeria
75g margariinia
½dl mantelirouhetta
1tl kanelia

4dl itseinhoa
50g puhdasta vihaa
1dl surua
½tl sääliä

 Pilko omenat voideltuun vuokaan. Sulata margariini ja sekoita se kuivien aineksien kanssa. Juuri ennen kuin työnnät vuoan 200-asteeseen lämmitettyyn uuniin puoleksi tunniksi, lisää joukkoon katkeruutesi sekä yllämainitut tunteet. Ole nauttivinasi lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera, mutta mieluummin heitä annoksesi biojätteeseen. Läski.

onneksi entinen koti

Hei kaikille!

Lukijat, tää blogi näyttää provosoivan monia - sellasta kommenttii tullu et alkaa miettii kannattaisko tätä blogii ees pitää..? En mä ainakaa haluu saada kaikkien paskaa niskaani sen takii et kirjotan elämästäni just sellasena ku se on. Sillä ei toisaalt oo välii mitä tänne kommentoidaa ku ottaa huomioo mitä oikees elämäs on tullu ja tulee vastaan.

Asiaan. Mä en oo oikeestaa saanu tänää mitää aikaseks. Okei, oon nyt asunu omas kämpäs viikon ja siivonnu joka päivä. Ai mikä neuroosi? Tänää siivosin oikein kunnol joka paikan. Mikä oudointa, mun ruoka - ja bulimointihimot on ollu tipotiessään nyt monta päivää, ja se on mulle ihan uutta. Nimimerkillä Milha höyhenestä (jos joku sattuu tietämään) , sessioinu 3 vuoden ajan käytännös kymmeniätuhansii kaloreita päiväs. Ja yhtäkkii sessioruuat alkaa säilyy monta päivää kaapissa, vaik ne ois normaalisti hävinny paris tunnissa. What da fuck.

Ruuan sijaan oon aatellu lähinnä mun kultaa, Emileitä. Sitä kuin ihmistä voi kaivata niin helvetisti. Jos voisin valita nii se ois just täl hetkel mun vieressä turkoosien hiustensa kans ja ootettais kun kylpyvesi valuis ammeeseen ja syleilisi molempia meitä lämpimänä ja turvallisena ja kaikki ois niin niin hyvin. Näin ei kuitenkaan ole. Se on nyt muualla poissa ja ilman puhelinta klo 19.30 eteenpäi. ja mä oon päivät töissä, eikä oo varmaa millo me nähää seuraavan kerran. Tyhjyys. Ok oon rakastunu ? kuulostaa nii hassulta nytte mut yrittäkää samaistuu milt tuntuu, ei oikei muu pyöri mieles. Koitan antaa tilaa bulimialle, onnistuu osittain.

Olin porukoilla isänpäiväaterialla. Hämmentävää. Mulla ku ei oo niihin oikein välejä. Sisarukset kerto miten paljon helpompaa on ku mä asun omas kämpäs. Onnellisena komppasin. Kaikkien elämä on helpompaa. Pikkuveli 10v kerto et helpottaa ku ei aina tarvi kuunnella mun  ja mun vanhempien riitelyy, ja pikkusisko 15v sano et elämä on rauhottunu niin paljon et se ei ees käsitä. Se herättää kummasti. Mut pikkusisko ei ymmärtäny miks en vois puhuu mun seurustelusta Emilien kans mun pikkuveljelle. Vanhemmat ku kielsi puhumasta, ne elää vieläki 60-luvulla. Niille, varsinki äidille on kertakaikkiaan tabu et tyttö seurustelee tytön kans. Se on vaa nii luonnotonta, väärin ja ällöttävää, et "ei voi ymmärtää." Sisko puolustaa mua ja tuhahtelee itteksee et mun vanhemmat on "museokamaa, lesbous on nykymaailmas ihan normaalii jota vaa muumiot dissaa." Agreed.

 Meil oli ruokana pihvii, lohkoperunoita, lanttulaatikkoo, salaattii, oliiveit, marinoitui vihanneksii ja parsakaalii. Plus jälkiruokana lettuja omanahyvettä vaniljavaahtoo kakkuu mustikkajälkkärii. Mikä bulimarektikon toiveuni. Tai kidustuskomero. Ne tietää täsmällee mun oksennusmäärät ja ahmimishimot ja sessiointikuviot. Sen takii en vaa pystyny, mä en vaa pysty syömään niin paljon ku oisin voinu. Toisaalta jos oisin jättäny syömättä, mut sillo ois pakkosyötetty. Eli mun piti syödä normaalisti kohtuudella ei liikaa et ois herättäny epäilyksii ei liian vähän et ois herättäny epäilyksii mut just sopivasti, NIINKUN NYT TERVEET NORMAALIT IHMISET SYÖ. Ratkasu?
Mä aloin tehä lähtöö mahollisimman nopeesti ruokailun jälkee. Pakko oli viedä koira kävelylle ja auttaa pikkusiskoo matikantehtäväs mut sen jälkee se oli menoo. Joojoo, oon ihan ok. Ei, en haluu teiän kans saunaan. Olin just eilen kylvyssä. En haluu kattoo sitä leffaa teiän kans. Väsyttää. Joo huomen töitä, pitäis päästä ajoissa nukkuun. Ku sain suljettuu mun oikeen kodin oven perässäni, teki tiukkaa laittaa vaatteet naulakkoo ku oli niin järjettömän pakottava tarve saada pää sinne vitun pönttöön. Se helpotti. Viemäriverkostoon teki lentävän lähdön violetti, mustikoiden värjäämä salaattiperunapihviomenahyvelanttusekotus.

Parikyt minuuttii puhuin rakkaan Emilien kans puhelimes, kunnes sen piti luovuttaa puhelin viralliselle taholle ja mä jäin henkisesti jälleen yksin.
Pitäiskö kertoo sessiot. Dissatkaa rauhas <3

- 1,5kg ranskiksii
- 0, 85l kinuskikeksijätskii
- 400g makaroonii (kuivapaino)
 - 500g tonnikalaa
- pihvii n 500g (porukoil ja loput kotona ku ne anto mukaa)
- salaattii ja vitusti öljyy ja salaatinkastiketta
- pari pakettii ruisleipää
- lusikkaleipii kulholline
- 200g vuohenjuustoo
- porkkana
- oliiveit 150g
- nakkei 700g
- lohkoperunoit lanttulootaa puolikas lettu omenahyvettä vaniljavaahtoo mustikoit sokerilla grillattui vihanneksii auringonkukansiemenii epämääränen määrä porukoil
- 0,5l ben&jerry´s peanut butter
- 450g kylmäsavulohta
- kurkkuu 300g
- turkkilaist joguu 300g
- rahkaa 400g
- hasselpähkinöit

parissa erässä.

Ikävä.

teidän kannattaa harkita

 Aurinko paistaa ikkunasta sisään ja heittää vartaloidemme varjot seinälle
Yksiössä kaikuu viulu ja naisen laulu
On kylmä ja ihosi nousee kananlihalle huokausten ja naurun välissä
Olemme kuin sama ihminen, hiustemme värit sekoittuvat yhteen
Haluan suudella vartalosi jokaista kohtaa ja sen myös teen
Haluan näin kertoa sinulle kaiken mitä en sanoin voi

 Istun kylpyammeessa
Makaat sylissäni ja nojaat kalpeaa rintaani vasten
Jos sulkisin silmäni voisin kuvitella olevani jossain kaukana
Kylpyhuoneessa kaikuu kun kerrot äidistäsi ja lapsuudestasi
Pyyhit kyyneleitäsi ja silitän käsivarttasi
Miten voisinkaan kertoa että kaikki on hyvin vielä joskus
Kerrot että sinulla on turvallista olla
Se helpottaa turhautumistani hiukan

 Metron oranssi sattuu silmiini
Päässäni tuntuu siltä kuin ajatukseni eivät mahtuisi sinne
Vaikka en saa yhdestäkään kiinni
Nojaat olkapäätäni vasten ja itket lohduttomasti
Vastapäätä istuva mies leikkii olevansa jossain muualla
Minä toivon etten joutuisi olemaan missään muualla.

Opamox

Kultaseni, me lähdetään nyt pois
Koska meidän ei tarvitse välittää mistään
Kultaseni, me tullaan takaisin kun halutaan
Koska meidän ei enää tarvitse välittää mistään

5 minuuttia aikaa bussin lähtöön.
”Renee missä sä olet?”
”Mä tuun!” Renee juoksee paikalle.
”Anteeksi, anteeksi…” , me sanotaan ihmisille liukuportaissa samalla kun me juostaan bussiin. Matka maksaa 6 euroa. Me vallataan bussin takaosa ja otetaan vähän aineita.

Meidän elämä on vähän niinku ilmapallo. Ilmapallo jossa on heliumia. Näin mä sen muotoilisin. Ja sit se räjähtää.

Kaivan opamoxia laukusta ja hymyillen nielaisen sen.

”Ihanat tissit!”Aliyah huutaa Emilielle . Vilkaisen Reneetä, joka heilauttaa päätään terassia kohti. Hipsin hiljaa ovesta ulos ja värähdän kun kylmä koskettaa. Renee ojentaa tupakka-askia muhun päin ja otan yhden. Puhallan savua ilmaan ja huokaan. Otan pari askelta taaksepäin ja katson Aliyahia ja Emilietä lasin läpi. Ne on päällekkäin. Naurahdan ja puhallan savut ulos. Katson tähtiä taivaalla ja kosketan Emilien antamaa kaulakorua. Renee katsoo mua kysyvästi. Kohautan olkapäitäni.

Hengitän aineita sisällä. Pää alkaa mennä sekaisin. Pudistelen päätäni ja nauran hysteerisesti.
Pompin.
Hypin.
Me lähdetään kauppaan  Emilien kanssa ja huomaan kuinka opamox vaikuttaa. Puhun liikaa ja sanon terveiset jokaiselle vastaantulijalle. Kädetkin tärisevät. Kassalla nauran kuin hullu. Kassatäti hymyilee.

Aliyah pyytää mua tulemaan sen viereen. Haistan hajuveden ja halaan häntä. Naurahdan. Musta neuleeni lentää pois ja päälläni on legginsit ja alusvaatteet. Miinus legginsit. Miinus alusvaatteet. Nopeutettuna. Hänen hiuksensa kutittavat kaulaani ja ihot osuvat yhteen. Raavin hänen selkäänsä ja kielet osuvat yhteen. Aika hyvä pusu oli. Tosi hyvä. Me kaadutaan sänkyyn. Suutelen häntä alaspäin ja alaspäin. Te tiedätte… Alaspäin.

Emilien siniset hiukset tippuvat lakanoille kun se tulee mun päälle. Hän nuolee minua ja minä nuolen häntä. Ei kerrota kenellekään missä sormet ovat.

Löydän itseni vessasta oksentamasta. Renee avaa oven ja kysyy onko kaikki hyvin. Työnnän sormet kurkkuun ja vauhditan oksennusta. Samalla voin paremmin.
”Yeah, kaikki hyvin.”

Aliyah ja Emilie sextaa uudestaan ja minä ja Renee mennään uudestaan terassille. Opamox pyörittää jo vähän liikaa päätä ja tunnen kuinka muutun ärsyyntyneeksi. Vihaiseksi.

Vaaleat suortuvat peittyvät sinisen värin alle. Nauran. Seuraavaksi itken meikit pois. Opamox vaikuttaa… Haa.

Nukahdan Aliyahin viereen. Herään? Kello on viisi aamulla ja me lähdetään. 

Miksi

 Olen halunnut kuolla kaksitoistavuotiaasta asti. Tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän. Kadotin elämisen taitoni yhdennentoista ikävuoteni aikana, samana vuonna kun nuorempi siskoni kävi lähellä kuolemaa. Kaikki tämä alkoi siitä, kun erään lapsen kehossa solut alkoivatkin sotia toisiaan vastaan.

 Vuosia sitten, muutama päivä vappuaaton jälkeen, sisarelleni nousi korkea kuume. Hän makasi sängyssä muutaman päivän, vanhempani hoitivat häntä parhaansa mukaan ja toivoivat että sairaus menisi pian ohi. Hänen tilansa kuitenkin huononi huononemistaan ja lopulta hän ei kyennyt edes nousemaan sängystä mennääkseen tekemään tarpeensa. Silloin vanhempani ymmärsivät ettei kyseessä ollut aivan tavallinen kuume. He lähtivät pian sisareni kanssa terveyskeskukseen ja päätyivät sieltä sairaalaan. Elimme päivien, viikkojen ajan epätietoisuudessa mikä häntä vaivasi. Eräänä päivänä tulin koulusta, olin menossa ystäväni luokse ja hän odotti ulkona isänsä kanssa autossa. Vein koulukirjani sisälle ja olin jo lähtemässä kun isäni pyysi minut olohuoneeseen. Kysyin hiukan närkästyneenä että mikä nyt oli niin tärkeää. Isäni kertoi murtuneella äänellä sisareni sairastavan leukemiaa. En muista vastasinko mitään, mutta kävelin tyynesti ovesta ulos, istuin autoon ja purskahdin itkuun.

 Siitä alkoi tähän päivään asti jatkunut helvettini. Siskoni on voittanut taistelun syöpää vastaan, mutta minä en ole vieläkään saattanut loppuun mielessäni myllertävää sotaa. Sen lisäksi että näin sisareni kärsivän kolmen vuoden ajan, oma mieleni alkoi tämän myötä murentua ja lopulta hajosi palasiksi käydessäni kuudetta luokkaa. Koin olevani vanhemmilleni taakka ja vajosin masennuksen mustaan syleilyyn. Aloin vahingoittaa itseäni, en uskonut ansaitsevani ruokaa, en kyennyt nukkumaan ja hiljalleen todellisuus alkoi hetkittäin sekoittua mielikuvitukseni kanssa. Eräänä unettomana kevättalven yönä yritin lopettaa kaiken kietomalla johdosta silmukan kaulani ympärille. Kuoleman sijasta päädyin ensimmäistä kertaa psykiatriselle osastolle. Viimeisen kerran jälkeen parhaat ystäväni puukottivat minua selkään, tekivät elämästäni jälleen helvetin koulukiusaamisen kierolla keinolla. En kykene enää luottamaan ihmisiin, luotan ainoastaan siihen että nekin jotka "välittävät" lopulta hylkäävät. Kolme reissua riitti, nyt olen löytänyt tavan kuolla. Miksi syödä kun ruoka ei maistu miltään, päihteidenkäyttöni on lähtenyt käsistä. Liekköhän se tosin kenenkään käsissä koskaan ollutkaan, löysin alkoholin kaksitoistavuotiaana ja rakastuin kertaheitolla. Odotan sitä päivää kun kehoni irtisanoo itsensä ja vedän viimeisen henkäykseni tupakan turmelemilla keuhkoillani.

Luulin jo menettäneeni

Katsot minua suoraan silmiin ja niin minäkin sinua,
elämme tämän hetken, joka kestää vain pienen hetken,
mutta voimme aina muistella ja palata uudelleen ajatuksissamme,
emmekä kuitenkaan unohda koskaan!

Humalluin taas sinusta,  ja lasillisestani. Olo oli pehmeä hetken. Ja nyt kun et ole luonani, mulla on kylmä. Olen tyhjä enkä osaa sanoa mitään. Pelästyin jo, luulin että menetin sinut... Tyylikkäästi sain paniikkikohtauksen ja jouduin poistumaan luotasi. Onneksi sain mahdollisuuden selittää ♥

Minä jo luulin, etten koskaan enää saa kokea tällaisia tunteita. En tiedä kumpi humallutti minut enemmän, sinä vai tuo juoma jota tyhjensin ahkerasti lasistani ;)

Ikävä on mun yksin.

Punaviini

Me menemme Aliyahin talolle. Sijainti X ja kaksi kerrosta, tyylikäs keittiö ja pidin matoista, plus vanhemmat ovat poissa. Muistan alakerran shishan ja purevan siilin. Me istumme pöytään. Minä, Aliyah, Emilie, Natalia ja Renee.

 Korkkaamme punaviinin ja aineet.
Toffee valuu suupielistä.
Tyhjä pullo kolahtaa pöytään. Shotti!
Punaviiniä roiskuu pöydälle kun juon lisää. Pillillä.

Ulkona juokseminen on kivaa kun oranssit lehdet tippuu päälle ja kun oranssit valot sokaisevat. Kaikki pyörii ympyrää. Huudan.

Viimeinen metro menee ja vartija ohjaa pois.
Takaisin.
BTW, taxi on ihan hemmetin kallis. Mut eliittejä me ollaan.

Sairaan kaunis maailma

 F50.1. Kuinka paljon vihaa voi yksi numero ihmisessä aiheuttaa? Annatte minulle diagnoosin, selvä. Kerrotte sen syyksi etten ole laihtunut tarpeeksi saadakseni tuota viimeistä hirveää numeroa pois, selvä. Yritätte hoitaa minua? Selvä. Luuletteko että mieleni antaa minun jättää tämän tähän? Luulkaa rauhassa, mutta vastaus on ei.
 Uskokaa tai älkää, mutta minä kuidutan tuon kirotun luvun pois. Minusta tulee täydellinen, olkoonkin se vain luuta, nahkaa ja kärsimystä teidän silmissänne, mutta minulle se on täydellistä. Kuin yli-ihminen, en tarvitse ruokaa en juomaa en seksiä en rakkautta en lämpöä en happea. Minulle riittävät ohuen ohuissa ranteissani valkoisen harsoihon alla sinisinä vielä hetken virtaavat suonet. Minulle riittää se, että saan kurotettua luisevan peukaloni ja etusormeni käsivarteni ympäri. Minulle riittää se, että voin mitata reisieni paksuimman kohdan käsilläni. Että voin laskea kylkiluuni peilin heijastuksesta, että solisluuni näyttävät siltä kuin ne voisi minä hetkenä hyvänsä repäistä pois kaulaltani. Että vatsani on yhtä ontto ja kasaan kuivunut kuin sydämeni.

Turvassa

Harhailin, yksin ja eksyneenä. Etsin turvasatamaani kapakoista, kumotuista tuopeista ja humaltuneiden ihmisten silmistä. Eihän sitä sieltä löydä, tyhmä minä... Helpotin kuitenkin ahdistustani noiden vieraiden ihmisten läsnäollessa viinanhuuruisessa ravintolassa jossa soi taustalla ikivihreitä tangoja, uusia rallatuksia ja tuntemattomia kappaleita.

Vaihdoin baariakin, minulle tarjottiin juomaa jonka kumosin sisälleni nopeasti ja katosin paikalta. En halua, että minua lähestytään sillä minulla ei ole mitään sanottavaa kenellekään. 

Tyhjä vatsani huusia omaa tuttua lauluaan, aplodeja antava vatsalaukkuni komppasi.

Lisää alkoholia, pää tuntuu jo pehmeämmältä ja vajoan euforiaan joka kadottaa kaiken tieltään.

Kunnes pääsin vihdoin turvaan, omaan paikkaani sinne mihin kuulun. Pehmeä äänesi sekoittaa pääni ja uppoudun silmiisi. Humalan kohistessa päässäni tunnen sen taas. Turva, tässä on hyvä olla.

Aamulla kotiin, ei tunnu hyvältä... Saatan ensimmäiseni kotimatkalle ja junan kolistellessa vauhtiinsa minäkin katoan jälleen jonnekkin. Aplodeja aplodeja, tyhjä vatsani hurraa sh-peikon hihittelyn säestämänä. Se taputtaa käsiään voitonriemuisena ja minä olen hiljaa ja huomaamaton.

Hetken aikaa perhehelvettiä, leivon... Yritän olla äiti edes hetken, kunnes pakottava tarve ajaa minut vesisateeseen takaisin. Soitan puhelun ja pääsen jälleen syliisi, tähän jään, tässä hetkessä olen onnellinen ♥

R

Tähdet

Huomenna taas koe.
Astun junaan ja olen jo matkalla Aliyahin kanssa kahdestaan baariin. Katson junan ikkunasta ulos ja näen täysikuun joka paistaa edessäni. Hymyilen ja vilkaisen viereistä tyttöä, jolla on hiukset ponihännällä ja jonka laukusta pilkottaa joku tosi intelligentti kirja. Yeah, se olin joskus minä. Olin vain kuolemassa tylsyyteen.

Aukiolla on valoja ja siellä soitetaan musiikkia. Me menemme punaviinin kanssa sinne ja kuunnellaan kitaraa. Aliyah käy varastamassa läheisestä kaupasta laukun täyteen ruokaa. Ihmiset katsovat kun me tanssimme ja sitten juoksemme metroon.

Olemme huumeruiskujen keskellä metroaseman vessassa.

Baarissa on joku nainen jonka sisko ja äiti on kuollut syöpään. Se näyttää niin avuttomalta ja surulliselta, vaikka sanookin, ettei se vois vähempää välittää. Se sanoo että sillä on aamulla töitä.

Tilaan kossua. Parit shotit.
”Jos tyttö juo kossua niin se on pakko olla rehellinen”, sanoo baaritiskillä oleva mies. Se ihan varmasti tietää, etten ole kahdeksantoista. Joku vanha mies tulee meidän pöytään juttelemaan ja yrittää flirttailla. Me pelataan Aliyahin kanssa pientä peliä ja suutelemme toisiamme. Sitten katsomme miestä ja juoksemme pois baarista.

Tähdet loistaa meille samalla kun me juostaan autotiellä ja huudetaan.

Paremmin kuin roomalaiset

 Istun aasialaisen buffetravintolan pöydän ääressä ties kuinka monetta lautasellistaan nautiskelevan Aliyahin vieressä, RiCo ja hänen poikansa istuvat meitä vastapäätä. Pojan kanssa seuraamme vierestä kun RiCo ja Aliyah herkuttelevat lautasellisen toisensa perään. Juon lasillisen punaviiniä, haistelen ruuan tuoksua. Huokaan. Mieleni ei tee syödä, riittää että saan vain seurata vierestä. He käyvät yhdessä ja vuorotellen tyhjentämässä, minä ja poika istumme vaivaantuneina pöydän ääressä. Päässäni alkaa pyöriä, tuntuu mukavalta. Naurattaa että humalluin yhdestä lasillisesta. RiCo ja poika lähtevät, Aliyah jatkaa ateriointiaan ja menen ulos savukkeelle. Katselen Kampin aukiota ja ohi käveleviä ihmisiä. Mitä he ajattelisivat jos tietäisivät?

Viski

Chat:
”Miranda! Pääsetkö baariin mun ja Reneen kanssa?”
”Olen 16 ja muutenkin on pakko lukea koulujuttuja.”
”Mitä sitten?”
”Mmm… Ehkä joku toinen kerta.”

Selaan matematiikan kirjaa, mutta suljen sen.

…

Istun metroaseman lähellä Aliyahin, Reneen ja kolmen pojan kanssa. He tarjoavat viskiä.

Saavun kotiin myöhään yöllä.
Seuraavana päivänä on koe. 

Ikävöin

Mulla on ikävä, mä syön ikävääni ja ahdistukseeni. Muistin hoitokokouksenkin väärin, vaelsin kaupungilla ja palelin.

Menin syömään ja ahmin ja oksensin. Kävin helpottamassa oloani baarin vessassa lervaamalla, join kaksi lonkeroa ja pari shottia.

Tapasin ihanat buffetissa, söin ja oksensin. Lähdin mäkin kautta taas kotiin, vein ruuaksi mäkkimättöä! Olen siis laiska enkä jaksanut laittaa perheelle ruokaa. Lidlin kautta kotiin, litratolkulla juomista, kassikaupalla mättöjä... Perkeleen bulimia huutaa täysillä tänään.

Tulen kotiin ja ikävöin, työnnän pussillisen pekonisipsejä kitaani ja lervaan. Juon melkein litran limua, syön lisää... Ranskalaisia, suklaata, karkkeja... Lervaan. Nyt tekisi mieli jo lopettaa vaan en pysty siihen. Olkapäälläni istuva sh huutaa täyttä kurkkua korvaani: "läski, läski, läski!"

Haluaisin T:n kainaloon piiloon ahdistustani, piiloon itseäni ja läskejäni. Vain siellä minulla on rauha ♥ Haluan turvasatamaani NYT!

Suonissa kiehuu

  Vihaan vihaan vihaan. Olen niin helvetin vihainen. En sinulle, en itselleni, vaan sille saatanan syömispeikolle joka pistää sinut tekemään tämän. Juuri tämän takia en halua tuntea mitään. Sattuu liikaa kun tiedän että kuolet hitaasti vaikket suostu itse sitä myöntämään. Haluan kiljua huutaa hakata.

Vitun bulimareksia tuhoaa mun kauniin pienen tytön.

Poliisit ei oo mukavii

Me jouduttii eilen molemmat. Minä ja Miranda. Me jouduttii eilen molemmat poliisiautoon. Aika hyvin. Sen oli pakko olla jotain kohtalon ilkeetä julmaa piikittelyä, koska mä jouduin ensin päiväl, ja Miranda joutu myöhemmin illal. Ystävät jakavat kaiken, hyvässä ja pahassa, vai miten se meni?

Mä sekosin kaupas. Laitoin kassiin kaks salsapurkkii, kakun ja 7 purkkii luksusrahkoja, niin et muut näki, TAHALLANI. Miksimiksimiksimiksimiksi??  Itsetuhoo? Kyllä. Sieltähän sitte juoksi myyjä perään ja eiku takahuoneeseen odottelemaan sinivuokkoi. Sitä itsesyytöksen määrää ei voi sanoin kuvailla.
Eipä siinä sit muuta ku kirjotettii sakko siellä maijassa, mut henkisesti se oli äärimmäisen iso romahduksen tunne. Oon niin ääliö.
Ja arvatkaas mitä? Ne pollarit ei ees tutkinu mun kassei, ja sain ottaa laukkuni maijan takapenkille. Eihän siinä voinu ku syödä pöllittyjä irtokarkkeja Candy Kingin pussista. Sakkolaput in my ass.

Olin aika sekasin. Soitin Mirandalle ja me nähtiin. Seuraan liittyi myös ihana RiComme, ja heittäydyimme humalan ihmeelliseen maailmaan - välillä nuuhkien omaa pikkuista salaisuutta, huumetta. Tequila maistui ehkä paremmalta kuin ikinä, ja tutussa jo melkein kantapaikassamme huolet unohtuivat ja kaikki kimalteli taas.

Mikään ei kuitenkaan mene hyvin, putkeen, ei edes yhen illan ajan. Loppuillasta mulla ei oo kuin Mirandan kertomus, koska itse päädyin jostain tuntemattomasta syystä satamaan keskelle myrskyä jossa odottelin bussia 45  minuuttia.
Miranda ajettiin ulos baarista, ja me eksyimme toisistamme. Miranda lähti ilmeisesti kotiinpäin. Hän oksensi junaaan ja hänelle soitettiin kuulemma ambulanssi, mutta koska hän rimpuili, paikalle kutsuttiin myös poliisit. Juna oli seisonut episodin takia puoli tuntia.
Poliisit oli painanu Mirandan märkään kylmään maahan ja nauranu ivallisesti. Saatana mä haluisin hakata jokasen, joka satuttaa Mirandaa. Mun pientä, turkoositukkaista pahvipäätä.

Mulla on kauheen jäätävä ikävä Emilieta. Se on kaunis, ihana, turvallinen, täydellinen. Mä voisin jäädä asumaan sen ihanan pehmeään syliin ja voihkia nautinnosta ku se hyväilee mua. Mä en oo ikinä tuntenu vartalollani mitään niin kaunista. Kukaan poika ei ikinä, koskaan, millonkaan, saa mua tuntemaan sillä lailla. Miks sen pitää olla niin kaukana musta? Mä tarviin sitä naista. Se saa mun olon tuntumaan kevyeksi, ja se ei ole kovin helppoa.
--------------
Tämä päivä menny sessioidessa. Yksin kotona, mikäs sen parempi tilaisuus. Tosin muutaman päivän kuluttuu muutan omaan asuntoon. Arvatkaa kenellä aukee taivas? Ystävät, sekstailu, sessiointi, ryyppäys, oksentelu. Se kaikki on mun, ja vaan mun. Kukaan ei oo sanomassa, huomauttamassa, kyselemässä, penkomassa tavaroita, haukkumassa lyttyyn. Siihen tulee nyt muutos.
Mulla on bulimareksiani kanssa nyt suola-kausi meneillään. Kaikki suolanen, rasvanen ja proteiinipitonen aiheuttaa tajuttoman käsittämättömii himoja.
Hyvät lukijat. Tällasta oon tänään syöny. Jos ja kun järkytytte, niin kyllä, olen syönyt kaiken tämän tänään, ja vain minä yksin, ja todellakin, kaiken tämän.

- Turkkilaist joguu & rahkaa n 400g, + puolukkasurvosta 200g
- ruisleipä voilla ja kinkul
- Lidlin täyetty paahtopaistipatonki
- 1kg perunapalloi
- 1,2kg halloween-perunoita
- itetehty persikkarahka: 1kg rahkaa + 5dl kermaa + sokruu ja vaniljasokruu + persikoita sokeriliemes 450g
- tomaattipussikeittoi 3 pussii
- 850g tölkkiherkkusienii
- 4-5 avocadoo
- 1kg lidlin maustettui jogurtteja
- 2 purkkia oliiveita
- 3l jääteetä
- 3l juissia
- 100g pussi popcornia
- kalaa n. 200g
- salaattia ja tomaatti
- mandariini
- mozartkuula
- sipsiä & salsaa n 150g

Jotain saatto unohtuakkin. Loppupäivän ihana nälkäeuforia. jotain pitäis ehkä syödäkkin, siis siinä tarkoituksessa mitä normaalit ihmiset nyt syömisellä tarkottaa.

Punainen

 Ranteeni alkavat parantua. Tuo sama valkoinen harso oli revitty rikki sinisten suonten yltä tasan seitsemän päivää sitten kylpyhuoneeni lattialla. Lattiakaivon ritilä värjäytyi punaiseksi. Toivoin että valuisin itsekkin viemäriin vereni mukana tai että edes tämä olo päätyisi sinne. Toivoin turhaan helppoa ratkaisua, kuvittelin että se olisi kuin uhrilahja, ripitys joka päästäisi minut pahasta. En voinut uhrata kyyneliäni niin vuodatin jotain muuta saadakseni mielenrauhan. Jälkeenpäin mietin, kenelle tai mille oikein uhrasin. Jo terää pidellessäni tiesin ettei jumalaa ole olemassa.

 Kolme veretöntä vuotta valuivat punaisen nesteen mukana lattialaattoja pitkin alas pimeyteen. Vartaloni on täynnä vuosien takaista vihaa, kykenemättömyyttä purkaa ajatuksia muuksi kuin kivuksi. Valkoinen arpikudos kertoo surullista tarinaa tytöstä joka ei osannut elää. Kuljettaessani sormiani reittäni pitkin alaspäin osun yhteen suurempaan kohoumaan. Senttejä pitkä ja leveä jälki on peräisin vihaamani koulun teroittimen terästä. Voi miten se kertookaan kuinka pahaa jälkeä voi toinen ihminen saada aikaan sanoilla ja pienillä teoilla. Kuinka sitä alkaakaan uskoa itsekin että vika on minussa, minä olen huono ja paha. Ehkä kuvittelin voivani vuodattaa sen kaiken huonouden ulos itsestäni ja tulevani täten paremmaksi, puhtaammaksi. Jostain syystä oloni vain oli entistäkin likaisempi jokaisen kerran jälkeen.

Sydämessäni ikirouta

 Saatoin hänet asemalle yhdeksän tuntia sitten, tunteminen sattuu. Oloni on tyhjä vaikka rintaa puristaa ja hengitys on pinnallista. Kiiltävän kylmä pintani on sulamassa. Miten paljon voi nauttia toisen ihmisen läsnäolosta? Rakastan kokata tälle naiselle, rakastan nauraa hänen kanssaan, rakastan kuunnella hänen hassuja juttujaan, vain olla kun hän käpertyy kylkeeni ja kertoo että on viimein turvallista olla. Askel painuu läpi liian ohueksi kuluneesta jäästä. Vaikka tunnenkin itseni niin avuttomaksi kun hän vuodattaa suolaisia kyyneliä ja sanoo ettei mikään ole hätänä, ettei se ole minun syyni. Kun tiedän hänen tuhoavan itseään jokaisella ruokailun jälkeisellä kumartumisella. Jääpuikot kilisevät kristallinkirkkaiksi sirpaleiksi perääni. Ainoa ihminen joka ei vaadi minulta mitään, on tyytyväinen minuun juuri tällaisena. Kaikkine virheineni täydellisenä.

 Mutta loppupeleissä olen pelosta heikko. En uskalla tuntea mitään, jääkuningattarena on niin paljon helpompaa olla. Kylmä ämmä, sydämeni on kuolettava pakastin. Niin kylmää ei voi koskettaa, saati sitten satuttaa. Jokainen pettymys on kasvattanut hyytävää kerrosta ympärilläni. Vaikka lämmitän päivisin kätesi ja öisin vartalosi jokaisen osan, on helpompaa olla turta.

Tämä tuhoaisi meidät kummatkin lopullisesti. Mutta lopulta kysymys onkin - haluammeko sitä?

Tää on NIIIIIIIIN tätä

Moi. Must ollaa nyt kirjotettu niin jumaloivasti et vähä niinku paineet tuli kirjottaa.

 Syöminen ja ruoka on jumalaista. Se on mun suurimpii nautintoja, okei seksin ja päihteiden jälkeen. Tai no, onha se ruokaki päihde? Taitaa olla niistä päihteistä vahvimpii.
THE Foorumilla oon pyöriny pari vuotta, 16-vuotiaast virallisesti, 12-vuotiaasta oikeasti. Sanotaan vaikka nyt suoraan et se THE foorumi on syömishäiriöisten mekka. Siellä tutustuin myös Miranda Tequilaan, Reneen, RiCoon, Nataliaan ja ikikiroukseen. Mul on ollu bulimareksia 8 vuotta. Konkari 18-vuotiaana. Ja täs mennää. Katsokaa ja ihailkaa.

 Voisin nyt tän hohdokkaan esittelyn jälkee kertoo kuinka ihanaa mulla on ollut näiden kanssa. RiCo, mä kaipaan sitä ku oltii Kaisaniemen puistos pöllityt jäskipurkit edes ja järkytettii sun "miestä"... Nätisti me purjottiin ristiin puun juurelle, eri väriset oksennukset kauniisti kirjavana palapelinä.

 Miranda, mä kaipaan sitä ku käytii "ostamas" sitä kinuskikakkuu ja nauttiin siit baarin edes seksiin verrattavat ilmee kasvoillamme... Ja päälle huumetta purkista.

 Emilie, sä oot sairas ihminen. Oot laittanu mulle ruokaa alusta loppuun nautinnolla ja kattonu mun jokasen ilmeen. Ku mä nautin. Mun päihteestä - ruuasta (ja toki muustakin..).
 Lisää öljyy, lisää ranskiksii, lisää lohta, lisää jätskii... Koko ajan tietäen mitä tulee kuitekin tapahtumaan.

 Niin monet wc:t tullu käytyy läpi. Jos kaipaatte opasta Helsingin julkisiin vessoihin, tääl ois yks pätevä. Jos haluutte neuvoja kuolleisiin kulmiin, vartijoiden harhautukseen, parhaisiin buffet-ravintoloihin (ja niiden vessoihin), dyykkaukseen, ruokien piilottamiseen uteliailta, tässä ollaan. Been there, done that.

 Mä vaan puhallan sen ruuan ulos. En jaksa puhuu enää ees oksentamisesta, se on niin rutiinii. Kumarran, saatan painaa mahaa, tai sit en, mut se ruoka- se tulee ulos vaikka päälllä seisoen. Tapan itteni tällä.
So? Täällä eletään kerran ja jos tää on mun tapa elää, nii ok. Nautin siitä täysillä.

Gin Tonic

”Entä jos en pääse sisään?”, kysyn Aliyahilta. Hän katsoo minua ja hymyilee.
”Kyllä pääset. Ja jos et, niin sitten mennään muualle.”

Gintonic. Punaviiniä, lisää punaviiniä. Huumetta. Katson Aliyahin silmiä. Hän hihittää.

Harhailevat askeleeni kävelevät pöydän äärestä pois ja kävelen baarin wc:hen. Lukitsen oven ja otan puhelimeni laukun pohjalta. Kuulen ihmisten puheen ja musiikin. Katson sotkuisia vaaleita hiuksiani ja levinneitä ripsivärejäni. Kirjoitan viestin, että olen tulossa myöhemmin kotiin. Korjaan kirjoitusvirheet. Joku koputtaa oveen.
”Miranda päästä sisään!”, Aliyah huutaa ja hakkaa ovea. Laitan puhelimen takaisin laukkuun ja avaan oven.
”Mihin sinä katosit?”, hän kysyy kikattaen. Hymyilen ja katson peiliin sillä aikaa kun hän avaa vetoketjunsa.

Palaamme pöytään ja seuraamme on liittynyt Tuomi ja Renee. Puhelimeni hälyttää laukusta. Painan punaista. Käyn pyytämässä musiikkia kovemmalle.

Salmiakkilikööriä ja shotteja. Syön Aliyahin kanssa kinuskikakkua, joka tahraa suupielet.
”Niin hyvää.”

Strippaan metron tankoa vasten. Ovet sulkeutuvat. Ovet avautuvat. Aliyah menee kauppaan. Päässäni pyörii ja hengitän lisää huumetta. I’m fucking flying. Aliyah palaa ja kävelemme kaupungin valoisia ja vilkkaita katuja eteenpäin. Valot pyörivät ympyrää.
”Paljonko maksoi?”, kysyn, koska Aliyahin laukku on täynnä.
”Ei yhtään”, hän vastaa tyynesti.
”Häh?”, katsahdan RiCoa joka selittää:
”Hän tarkoittaa että ”sujautti laukkuun.”
”Miranda on niin ihana!”, Renee naurahtaa ja silittää hiuksiani.

Aliyah oksentaa kadulle eikä meitä oteta seuraavaan baariin.
”Olette juoneet vähän liikaa.”
Oikeasti Aliyahilla on bulimia.

Pääsemme sisään toiseen paikkaan, mutta saman tien ulos. Renee ja minä lähdemme.

Katson bussin ikkunasta ulos enkä uskalla sulkea silmiäni. Hymyilen.

Keskiyön mielettömyys

 En kykene enää muotoilemaan ajatuksiani sanoiksi, en edes tiedä enää mitä ajattelen. Tai tiedänhän minä, en vain halua myöntää sitä kenellekkään. Pääni täyttää vaa'an lukujen ja kalorien numeraalinen piirileikki. Suurimman osan ajasta päässäni humisevat ajatuksieni sijasta tuntemattomat metsät ja hetken kuluttua huomaan taas miettiväni mitä voin vielä syödä tänään. Aika lipuu ohitseni, tunnit ja päivät ja viikot seuraavat samanlaisina toisiaan ja välillä en ole varma olenko edes hereillä, saatika elossa. Toistan kaiken automaattisen robottimaisesti, jalat liikkuvat kuin itsestään sateen kastelemalla lenkkipolulla liian suurissa tuulipuvun housuissa.

 Vietän suurimman osan ajastani internetissä paetakseni surkeaa todellisuuttani. Lempisivujeni laihaakin laihemmat naiset tanssivat villisti kauniisti aseteltujen, herkullisen näköisten ruokien ympärillä ja kuiskivat korviini niiden rasvaa tihkuvia ravintoarvoja. Leukaluut kolisten he nauravat inhimillisille himoilleni ja kietovat jumalaisen luiset sormensa kurkkuni ympärille tehdäkseen minusta kaltaisensa. Tämä kaikki on yhtä suurta pakkomiellettä, siinä on niin kovin vähän kaunista vaikka se sen tavoitteluun perustuukin. Onneksi en edes muista millaista oli elää ennen tätä, onneksi en muista millaista elämä oli ennen kuin siitä tuli tuskaista helvettiä jossa mikään ei ole tarpeeksi ja kaikki on liikaa.

Sirpaleita eräästä illasta

 Tapasin heidät ensi kertaa erään foorumin miitissä. En olisi todellakaan ensi kerralla uskonut että päädymme joskus ja vielä näin nopeasti tällaiseen tilanteeseen. Aliyahin tapaamista olin odottanut jo jonkin aikaa, onhan hän kuitenkin eräänlainen legenda. Kuvailin eräälle ystävälleni että kyseisen ihmisen sessioinnin näkeminen oli kuin luonnonihmeen katsomista. En käsitä miten meistä on muodostunut jo nyt näin tiivis ryhmä, olemme tavanneet vasta kolmesti. Mutta jokainen niistä kerroista on ollut aivan omanlaisensa seikkailu.

 Viimeisin niistä oli maanantaina kun tytöt saapuivat luokseni neljän aikoihin iltapäivällä. Jo bussipysäkillä halasin kaikkia niin innoissani että kaaduimme Aliyahin kanssa maahan hänen valtavien ruokakantamustensa kanssa. Matkalla kotiini poikkesimme kaupassa, oli pakottava tarve saada jäätelöä. Itse valitsin pakasteesta mustikkapiirakan makuista jäätelöä samaan aikaan kun Aliyah sujautti muutaman purkin jäätelöä kassiinsa. Kassalla valitsin vielä suklaapatukan tytön kävellessä tyynesti kassaneidin ohi ja muiden kanssa ulos. Ulkona sytytin savukkeen ja puhalsin savut tyynesti ulos suunpielestäni selostaessani minne suuntaan lähtisimme.

 Päästessämme perille Aliyah ja Miranda lähtivät juoksemaan naapurustoa läpi lainatakseen vatkainta rahkan tekoa varten. Eihän meillä ollutkaan kuin kolme kiloa rahkaa ja muutama hassu purkki kermaa. Jäimme Reneen kanssa sisälle aloittelemaan. Kulautin shotin salmaria laittaessani ruokia ja juomia kaappiin jäähtymään. Tytöt palasivat vatkaimen kanssa nauraen ja aloittivat rahkan teon samalla kun tunsin oman humalatilani alkavan nousta. Olinhan syönyt päivän aikana huimat 251 kaloria. Aloitimme jäätelöllä odottaessamme rahkan valmistumista. Mustikkapiirakkajäätelö maistui melkein orgastiselta monen päivän odottelun jälkeen. Rahka valmistui, musiikki soi, lempihuumeemme kiersi kädestä toiseen. Katselin kattoa hymyillen autuaana. Ensimmäinen satsi ranskalaisia pääsi pannulle, rasvan tuoksu oli huumaava ja tässä kohden muistikuvani alkavat olla vieläkin sekavampia kuin yleensä.

 Ilta ja yö hukkuivat salmariin ja seksiin, viiniin ja vereen, nauruun ja pelosta tärisevään ääneen.

Welcome

Mitään ei koskaan tapahtunut.
Ennen kuin tapasin hänet. Aliyahin.

Kun hän tarttui kädestäni kiinni ja juoksi metron oransseista ovista sisään vetäen minua mukanaan ennen kuin ovet sulkeutuivat, tiesin että jos hän kaatuisi, kaatuisin minäkin.

Hän sai minut baariin vaikka olen vasta kuusitoista. Pimeässä pienten valojen hämyssä tanssimme pöydällä ja tilasimme lisää tequilaa.

Me juomme punaviiniä portailla ja hengitämme huumetta.

Salaisuus

Remember how we used to party up all night
Sneaking out and looking for a taste of real life
Drinking in the small town firelight