Harhailin, yksin ja eksyneenä. Etsin turvasatamaani kapakoista, kumotuista tuopeista ja humaltuneiden ihmisten silmistä. Eihän sitä sieltä löydä, tyhmä minä... Helpotin kuitenkin ahdistustani noiden vieraiden ihmisten läsnäollessa viinanhuuruisessa ravintolassa jossa soi taustalla ikivihreitä tangoja, uusia rallatuksia ja tuntemattomia kappaleita.
Vaihdoin baariakin, minulle tarjottiin juomaa jonka kumosin sisälleni nopeasti ja katosin paikalta. En halua, että minua lähestytään sillä minulla ei ole mitään sanottavaa kenellekään.
Tyhjä vatsani huusia omaa tuttua lauluaan, aplodeja antava vatsalaukkuni komppasi.
Lisää alkoholia, pää tuntuu jo pehmeämmältä ja vajoan euforiaan joka kadottaa kaiken tieltään.
Kunnes pääsin vihdoin turvaan, omaan paikkaani sinne mihin kuulun. Pehmeä äänesi sekoittaa pääni ja uppoudun silmiisi. Humalan kohistessa päässäni tunnen sen taas. Turva, tässä on hyvä olla.
Aamulla kotiin, ei tunnu hyvältä... Saatan ensimmäiseni kotimatkalle ja junan kolistellessa vauhtiinsa minäkin katoan jälleen jonnekkin. Aplodeja aplodeja, tyhjä vatsani hurraa sh-peikon hihittelyn säestämänä. Se taputtaa käsiään voitonriemuisena ja minä olen hiljaa ja huomaamaton.
Hetken aikaa perhehelvettiä, leivon... Yritän olla äiti edes hetken, kunnes pakottava tarve ajaa minut vesisateeseen takaisin. Soitan puhelun ja pääsen jälleen syliisi, tähän jään, tässä hetkessä olen onnellinen ♥
R
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti