Ikävöin

Mulla on ikävä, mä syön ikävääni ja ahdistukseeni. Muistin hoitokokouksenkin väärin, vaelsin kaupungilla ja palelin.

Menin syömään ja ahmin ja oksensin. Kävin helpottamassa oloani baarin vessassa lervaamalla, join kaksi lonkeroa ja pari shottia.

Tapasin ihanat buffetissa, söin ja oksensin. Lähdin mäkin kautta taas kotiin, vein ruuaksi mäkkimättöä! Olen siis laiska enkä jaksanut laittaa perheelle ruokaa. Lidlin kautta kotiin, litratolkulla juomista, kassikaupalla mättöjä... Perkeleen bulimia huutaa täysillä tänään.

Tulen kotiin ja ikävöin, työnnän pussillisen pekonisipsejä kitaani ja lervaan. Juon melkein litran limua, syön lisää... Ranskalaisia, suklaata, karkkeja... Lervaan. Nyt tekisi mieli jo lopettaa vaan en pysty siihen. Olkapäälläni istuva sh huutaa täyttä kurkkua korvaani: "läski, läski, läski!"

Haluaisin T:n kainaloon piiloon ahdistustani, piiloon itseäni ja läskejäni. Vain siellä minulla on rauha ♥ Haluan turvasatamaani NYT!

Suonissa kiehuu

  Vihaan vihaan vihaan. Olen niin helvetin vihainen. En sinulle, en itselleni, vaan sille saatanan syömispeikolle joka pistää sinut tekemään tämän. Juuri tämän takia en halua tuntea mitään. Sattuu liikaa kun tiedän että kuolet hitaasti vaikket suostu itse sitä myöntämään. Haluan kiljua huutaa hakata.

Vitun bulimareksia tuhoaa mun kauniin pienen tytön.

Poliisit ei oo mukavii

Me jouduttii eilen molemmat. Minä ja Miranda. Me jouduttii eilen molemmat poliisiautoon. Aika hyvin. Sen oli pakko olla jotain kohtalon ilkeetä julmaa piikittelyä, koska mä jouduin ensin päiväl, ja Miranda joutu myöhemmin illal. Ystävät jakavat kaiken, hyvässä ja pahassa, vai miten se meni?

Mä sekosin kaupas. Laitoin kassiin kaks salsapurkkii, kakun ja 7 purkkii luksusrahkoja, niin et muut näki, TAHALLANI. Miksimiksimiksimiksimiksi??  Itsetuhoo? Kyllä. Sieltähän sitte juoksi myyjä perään ja eiku takahuoneeseen odottelemaan sinivuokkoi. Sitä itsesyytöksen määrää ei voi sanoin kuvailla.
Eipä siinä sit muuta ku kirjotettii sakko siellä maijassa, mut henkisesti se oli äärimmäisen iso romahduksen tunne. Oon niin ääliö.
Ja arvatkaas mitä? Ne pollarit ei ees tutkinu mun kassei, ja sain ottaa laukkuni maijan takapenkille. Eihän siinä voinu ku syödä pöllittyjä irtokarkkeja Candy Kingin pussista. Sakkolaput in my ass.

Olin aika sekasin. Soitin Mirandalle ja me nähtiin. Seuraan liittyi myös ihana RiComme, ja heittäydyimme humalan ihmeelliseen maailmaan - välillä nuuhkien omaa pikkuista salaisuutta, huumetta. Tequila maistui ehkä paremmalta kuin ikinä, ja tutussa jo melkein kantapaikassamme huolet unohtuivat ja kaikki kimalteli taas.

Mikään ei kuitenkaan mene hyvin, putkeen, ei edes yhen illan ajan. Loppuillasta mulla ei oo kuin Mirandan kertomus, koska itse päädyin jostain tuntemattomasta syystä satamaan keskelle myrskyä jossa odottelin bussia 45  minuuttia.
Miranda ajettiin ulos baarista, ja me eksyimme toisistamme. Miranda lähti ilmeisesti kotiinpäin. Hän oksensi junaaan ja hänelle soitettiin kuulemma ambulanssi, mutta koska hän rimpuili, paikalle kutsuttiin myös poliisit. Juna oli seisonut episodin takia puoli tuntia.
Poliisit oli painanu Mirandan märkään kylmään maahan ja nauranu ivallisesti. Saatana mä haluisin hakata jokasen, joka satuttaa Mirandaa. Mun pientä, turkoositukkaista pahvipäätä.

Mulla on kauheen jäätävä ikävä Emilieta. Se on kaunis, ihana, turvallinen, täydellinen. Mä voisin jäädä asumaan sen ihanan pehmeään syliin ja voihkia nautinnosta ku se hyväilee mua. Mä en oo ikinä tuntenu vartalollani mitään niin kaunista. Kukaan poika ei ikinä, koskaan, millonkaan, saa mua tuntemaan sillä lailla. Miks sen pitää olla niin kaukana musta? Mä tarviin sitä naista. Se saa mun olon tuntumaan kevyeksi, ja se ei ole kovin helppoa.
--------------
Tämä päivä menny sessioidessa. Yksin kotona, mikäs sen parempi tilaisuus. Tosin muutaman päivän kuluttuu muutan omaan asuntoon. Arvatkaa kenellä aukee taivas? Ystävät, sekstailu, sessiointi, ryyppäys, oksentelu. Se kaikki on mun, ja vaan mun. Kukaan ei oo sanomassa, huomauttamassa, kyselemässä, penkomassa tavaroita, haukkumassa lyttyyn. Siihen tulee nyt muutos.
Mulla on bulimareksiani kanssa nyt suola-kausi meneillään. Kaikki suolanen, rasvanen ja proteiinipitonen aiheuttaa tajuttoman käsittämättömii himoja.
Hyvät lukijat. Tällasta oon tänään syöny. Jos ja kun järkytytte, niin kyllä, olen syönyt kaiken tämän tänään, ja vain minä yksin, ja todellakin, kaiken tämän.

- Turkkilaist joguu & rahkaa n 400g, + puolukkasurvosta 200g
- ruisleipä voilla ja kinkul
- Lidlin täyetty paahtopaistipatonki
- 1kg perunapalloi
- 1,2kg halloween-perunoita
- itetehty persikkarahka: 1kg rahkaa + 5dl kermaa + sokruu ja vaniljasokruu + persikoita sokeriliemes 450g
- tomaattipussikeittoi 3 pussii
- 850g tölkkiherkkusienii
- 4-5 avocadoo
- 1kg lidlin maustettui jogurtteja
- 2 purkkia oliiveita
- 3l jääteetä
- 3l juissia
- 100g pussi popcornia
- kalaa n. 200g
- salaattia ja tomaatti
- mandariini
- mozartkuula
- sipsiä & salsaa n 150g

Jotain saatto unohtuakkin. Loppupäivän ihana nälkäeuforia. jotain pitäis ehkä syödäkkin, siis siinä tarkoituksessa mitä normaalit ihmiset nyt syömisellä tarkottaa.

Punainen

 Ranteeni alkavat parantua. Tuo sama valkoinen harso oli revitty rikki sinisten suonten yltä tasan seitsemän päivää sitten kylpyhuoneeni lattialla. Lattiakaivon ritilä värjäytyi punaiseksi. Toivoin että valuisin itsekkin viemäriin vereni mukana tai että edes tämä olo päätyisi sinne. Toivoin turhaan helppoa ratkaisua, kuvittelin että se olisi kuin uhrilahja, ripitys joka päästäisi minut pahasta. En voinut uhrata kyyneliäni niin vuodatin jotain muuta saadakseni mielenrauhan. Jälkeenpäin mietin, kenelle tai mille oikein uhrasin. Jo terää pidellessäni tiesin ettei jumalaa ole olemassa.

 Kolme veretöntä vuotta valuivat punaisen nesteen mukana lattialaattoja pitkin alas pimeyteen. Vartaloni on täynnä vuosien takaista vihaa, kykenemättömyyttä purkaa ajatuksia muuksi kuin kivuksi. Valkoinen arpikudos kertoo surullista tarinaa tytöstä joka ei osannut elää. Kuljettaessani sormiani reittäni pitkin alaspäin osun yhteen suurempaan kohoumaan. Senttejä pitkä ja leveä jälki on peräisin vihaamani koulun teroittimen terästä. Voi miten se kertookaan kuinka pahaa jälkeä voi toinen ihminen saada aikaan sanoilla ja pienillä teoilla. Kuinka sitä alkaakaan uskoa itsekin että vika on minussa, minä olen huono ja paha. Ehkä kuvittelin voivani vuodattaa sen kaiken huonouden ulos itsestäni ja tulevani täten paremmaksi, puhtaammaksi. Jostain syystä oloni vain oli entistäkin likaisempi jokaisen kerran jälkeen.

Sydämessäni ikirouta

 Saatoin hänet asemalle yhdeksän tuntia sitten, tunteminen sattuu. Oloni on tyhjä vaikka rintaa puristaa ja hengitys on pinnallista. Kiiltävän kylmä pintani on sulamassa. Miten paljon voi nauttia toisen ihmisen läsnäolosta? Rakastan kokata tälle naiselle, rakastan nauraa hänen kanssaan, rakastan kuunnella hänen hassuja juttujaan, vain olla kun hän käpertyy kylkeeni ja kertoo että on viimein turvallista olla. Askel painuu läpi liian ohueksi kuluneesta jäästä. Vaikka tunnenkin itseni niin avuttomaksi kun hän vuodattaa suolaisia kyyneliä ja sanoo ettei mikään ole hätänä, ettei se ole minun syyni. Kun tiedän hänen tuhoavan itseään jokaisella ruokailun jälkeisellä kumartumisella. Jääpuikot kilisevät kristallinkirkkaiksi sirpaleiksi perääni. Ainoa ihminen joka ei vaadi minulta mitään, on tyytyväinen minuun juuri tällaisena. Kaikkine virheineni täydellisenä.

 Mutta loppupeleissä olen pelosta heikko. En uskalla tuntea mitään, jääkuningattarena on niin paljon helpompaa olla. Kylmä ämmä, sydämeni on kuolettava pakastin. Niin kylmää ei voi koskettaa, saati sitten satuttaa. Jokainen pettymys on kasvattanut hyytävää kerrosta ympärilläni. Vaikka lämmitän päivisin kätesi ja öisin vartalosi jokaisen osan, on helpompaa olla turta.

Tämä tuhoaisi meidät kummatkin lopullisesti. Mutta lopulta kysymys onkin - haluammeko sitä?

Tää on NIIIIIIIIN tätä

Moi. Must ollaa nyt kirjotettu niin jumaloivasti et vähä niinku paineet tuli kirjottaa.

 Syöminen ja ruoka on jumalaista. Se on mun suurimpii nautintoja, okei seksin ja päihteiden jälkeen. Tai no, onha se ruokaki päihde? Taitaa olla niistä päihteistä vahvimpii.
THE Foorumilla oon pyöriny pari vuotta, 16-vuotiaast virallisesti, 12-vuotiaasta oikeasti. Sanotaan vaikka nyt suoraan et se THE foorumi on syömishäiriöisten mekka. Siellä tutustuin myös Miranda Tequilaan, Reneen, RiCoon, Nataliaan ja ikikiroukseen. Mul on ollu bulimareksia 8 vuotta. Konkari 18-vuotiaana. Ja täs mennää. Katsokaa ja ihailkaa.

 Voisin nyt tän hohdokkaan esittelyn jälkee kertoo kuinka ihanaa mulla on ollut näiden kanssa. RiCo, mä kaipaan sitä ku oltii Kaisaniemen puistos pöllityt jäskipurkit edes ja järkytettii sun "miestä"... Nätisti me purjottiin ristiin puun juurelle, eri väriset oksennukset kauniisti kirjavana palapelinä.

 Miranda, mä kaipaan sitä ku käytii "ostamas" sitä kinuskikakkuu ja nauttiin siit baarin edes seksiin verrattavat ilmee kasvoillamme... Ja päälle huumetta purkista.

 Emilie, sä oot sairas ihminen. Oot laittanu mulle ruokaa alusta loppuun nautinnolla ja kattonu mun jokasen ilmeen. Ku mä nautin. Mun päihteestä - ruuasta (ja toki muustakin..).
 Lisää öljyy, lisää ranskiksii, lisää lohta, lisää jätskii... Koko ajan tietäen mitä tulee kuitekin tapahtumaan.

 Niin monet wc:t tullu käytyy läpi. Jos kaipaatte opasta Helsingin julkisiin vessoihin, tääl ois yks pätevä. Jos haluutte neuvoja kuolleisiin kulmiin, vartijoiden harhautukseen, parhaisiin buffet-ravintoloihin (ja niiden vessoihin), dyykkaukseen, ruokien piilottamiseen uteliailta, tässä ollaan. Been there, done that.

 Mä vaan puhallan sen ruuan ulos. En jaksa puhuu enää ees oksentamisesta, se on niin rutiinii. Kumarran, saatan painaa mahaa, tai sit en, mut se ruoka- se tulee ulos vaikka päälllä seisoen. Tapan itteni tällä.
So? Täällä eletään kerran ja jos tää on mun tapa elää, nii ok. Nautin siitä täysillä.

Gin Tonic

”Entä jos en pääse sisään?”, kysyn Aliyahilta. Hän katsoo minua ja hymyilee.
”Kyllä pääset. Ja jos et, niin sitten mennään muualle.”

Gintonic. Punaviiniä, lisää punaviiniä. Huumetta. Katson Aliyahin silmiä. Hän hihittää.

Harhailevat askeleeni kävelevät pöydän äärestä pois ja kävelen baarin wc:hen. Lukitsen oven ja otan puhelimeni laukun pohjalta. Kuulen ihmisten puheen ja musiikin. Katson sotkuisia vaaleita hiuksiani ja levinneitä ripsivärejäni. Kirjoitan viestin, että olen tulossa myöhemmin kotiin. Korjaan kirjoitusvirheet. Joku koputtaa oveen.
”Miranda päästä sisään!”, Aliyah huutaa ja hakkaa ovea. Laitan puhelimen takaisin laukkuun ja avaan oven.
”Mihin sinä katosit?”, hän kysyy kikattaen. Hymyilen ja katson peiliin sillä aikaa kun hän avaa vetoketjunsa.

Palaamme pöytään ja seuraamme on liittynyt Tuomi ja Renee. Puhelimeni hälyttää laukusta. Painan punaista. Käyn pyytämässä musiikkia kovemmalle.

Salmiakkilikööriä ja shotteja. Syön Aliyahin kanssa kinuskikakkua, joka tahraa suupielet.
”Niin hyvää.”

Strippaan metron tankoa vasten. Ovet sulkeutuvat. Ovet avautuvat. Aliyah menee kauppaan. Päässäni pyörii ja hengitän lisää huumetta. I’m fucking flying. Aliyah palaa ja kävelemme kaupungin valoisia ja vilkkaita katuja eteenpäin. Valot pyörivät ympyrää.
”Paljonko maksoi?”, kysyn, koska Aliyahin laukku on täynnä.
”Ei yhtään”, hän vastaa tyynesti.
”Häh?”, katsahdan RiCoa joka selittää:
”Hän tarkoittaa että ”sujautti laukkuun.”
”Miranda on niin ihana!”, Renee naurahtaa ja silittää hiuksiani.

Aliyah oksentaa kadulle eikä meitä oteta seuraavaan baariin.
”Olette juoneet vähän liikaa.”
Oikeasti Aliyahilla on bulimia.

Pääsemme sisään toiseen paikkaan, mutta saman tien ulos. Renee ja minä lähdemme.

Katson bussin ikkunasta ulos enkä uskalla sulkea silmiäni. Hymyilen.

Keskiyön mielettömyys

 En kykene enää muotoilemaan ajatuksiani sanoiksi, en edes tiedä enää mitä ajattelen. Tai tiedänhän minä, en vain halua myöntää sitä kenellekkään. Pääni täyttää vaa'an lukujen ja kalorien numeraalinen piirileikki. Suurimman osan ajasta päässäni humisevat ajatuksieni sijasta tuntemattomat metsät ja hetken kuluttua huomaan taas miettiväni mitä voin vielä syödä tänään. Aika lipuu ohitseni, tunnit ja päivät ja viikot seuraavat samanlaisina toisiaan ja välillä en ole varma olenko edes hereillä, saatika elossa. Toistan kaiken automaattisen robottimaisesti, jalat liikkuvat kuin itsestään sateen kastelemalla lenkkipolulla liian suurissa tuulipuvun housuissa.

 Vietän suurimman osan ajastani internetissä paetakseni surkeaa todellisuuttani. Lempisivujeni laihaakin laihemmat naiset tanssivat villisti kauniisti aseteltujen, herkullisen näköisten ruokien ympärillä ja kuiskivat korviini niiden rasvaa tihkuvia ravintoarvoja. Leukaluut kolisten he nauravat inhimillisille himoilleni ja kietovat jumalaisen luiset sormensa kurkkuni ympärille tehdäkseen minusta kaltaisensa. Tämä kaikki on yhtä suurta pakkomiellettä, siinä on niin kovin vähän kaunista vaikka se sen tavoitteluun perustuukin. Onneksi en edes muista millaista oli elää ennen tätä, onneksi en muista millaista elämä oli ennen kuin siitä tuli tuskaista helvettiä jossa mikään ei ole tarpeeksi ja kaikki on liikaa.

Sirpaleita eräästä illasta

 Tapasin heidät ensi kertaa erään foorumin miitissä. En olisi todellakaan ensi kerralla uskonut että päädymme joskus ja vielä näin nopeasti tällaiseen tilanteeseen. Aliyahin tapaamista olin odottanut jo jonkin aikaa, onhan hän kuitenkin eräänlainen legenda. Kuvailin eräälle ystävälleni että kyseisen ihmisen sessioinnin näkeminen oli kuin luonnonihmeen katsomista. En käsitä miten meistä on muodostunut jo nyt näin tiivis ryhmä, olemme tavanneet vasta kolmesti. Mutta jokainen niistä kerroista on ollut aivan omanlaisensa seikkailu.

 Viimeisin niistä oli maanantaina kun tytöt saapuivat luokseni neljän aikoihin iltapäivällä. Jo bussipysäkillä halasin kaikkia niin innoissani että kaaduimme Aliyahin kanssa maahan hänen valtavien ruokakantamustensa kanssa. Matkalla kotiini poikkesimme kaupassa, oli pakottava tarve saada jäätelöä. Itse valitsin pakasteesta mustikkapiirakan makuista jäätelöä samaan aikaan kun Aliyah sujautti muutaman purkin jäätelöä kassiinsa. Kassalla valitsin vielä suklaapatukan tytön kävellessä tyynesti kassaneidin ohi ja muiden kanssa ulos. Ulkona sytytin savukkeen ja puhalsin savut tyynesti ulos suunpielestäni selostaessani minne suuntaan lähtisimme.

 Päästessämme perille Aliyah ja Miranda lähtivät juoksemaan naapurustoa läpi lainatakseen vatkainta rahkan tekoa varten. Eihän meillä ollutkaan kuin kolme kiloa rahkaa ja muutama hassu purkki kermaa. Jäimme Reneen kanssa sisälle aloittelemaan. Kulautin shotin salmaria laittaessani ruokia ja juomia kaappiin jäähtymään. Tytöt palasivat vatkaimen kanssa nauraen ja aloittivat rahkan teon samalla kun tunsin oman humalatilani alkavan nousta. Olinhan syönyt päivän aikana huimat 251 kaloria. Aloitimme jäätelöllä odottaessamme rahkan valmistumista. Mustikkapiirakkajäätelö maistui melkein orgastiselta monen päivän odottelun jälkeen. Rahka valmistui, musiikki soi, lempihuumeemme kiersi kädestä toiseen. Katselin kattoa hymyillen autuaana. Ensimmäinen satsi ranskalaisia pääsi pannulle, rasvan tuoksu oli huumaava ja tässä kohden muistikuvani alkavat olla vieläkin sekavampia kuin yleensä.

 Ilta ja yö hukkuivat salmariin ja seksiin, viiniin ja vereen, nauruun ja pelosta tärisevään ääneen.

Welcome

Mitään ei koskaan tapahtunut.
Ennen kuin tapasin hänet. Aliyahin.

Kun hän tarttui kädestäni kiinni ja juoksi metron oransseista ovista sisään vetäen minua mukanaan ennen kuin ovet sulkeutuivat, tiesin että jos hän kaatuisi, kaatuisin minäkin.

Hän sai minut baariin vaikka olen vasta kuusitoista. Pimeässä pienten valojen hämyssä tanssimme pöydällä ja tilasimme lisää tequilaa.

Me juomme punaviiniä portailla ja hengitämme huumetta.

Salaisuus

Remember how we used to party up all night
Sneaking out and looking for a taste of real life
Drinking in the small town firelight