Resepti

4 omenaa
2dl kaurahiutaleita
1dl sokeria
75g margariinia
½dl mantelirouhetta
1tl kanelia

4dl itseinhoa
50g puhdasta vihaa
1dl surua
½tl sääliä

 Pilko omenat voideltuun vuokaan. Sulata margariini ja sekoita se kuivien aineksien kanssa. Juuri ennen kuin työnnät vuoan 200-asteeseen lämmitettyyn uuniin puoleksi tunniksi, lisää joukkoon katkeruutesi sekä yllämainitut tunteet. Ole nauttivinasi lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera, mutta mieluummin heitä annoksesi biojätteeseen. Läski.

onneksi entinen koti

Hei kaikille!

Lukijat, tää blogi näyttää provosoivan monia - sellasta kommenttii tullu et alkaa miettii kannattaisko tätä blogii ees pitää..? En mä ainakaa haluu saada kaikkien paskaa niskaani sen takii et kirjotan elämästäni just sellasena ku se on. Sillä ei toisaalt oo välii mitä tänne kommentoidaa ku ottaa huomioo mitä oikees elämäs on tullu ja tulee vastaan.

Asiaan. Mä en oo oikeestaa saanu tänää mitää aikaseks. Okei, oon nyt asunu omas kämpäs viikon ja siivonnu joka päivä. Ai mikä neuroosi? Tänää siivosin oikein kunnol joka paikan. Mikä oudointa, mun ruoka - ja bulimointihimot on ollu tipotiessään nyt monta päivää, ja se on mulle ihan uutta. Nimimerkillä Milha höyhenestä (jos joku sattuu tietämään) , sessioinu 3 vuoden ajan käytännös kymmeniätuhansii kaloreita päiväs. Ja yhtäkkii sessioruuat alkaa säilyy monta päivää kaapissa, vaik ne ois normaalisti hävinny paris tunnissa. What da fuck.

Ruuan sijaan oon aatellu lähinnä mun kultaa, Emileitä. Sitä kuin ihmistä voi kaivata niin helvetisti. Jos voisin valita nii se ois just täl hetkel mun vieressä turkoosien hiustensa kans ja ootettais kun kylpyvesi valuis ammeeseen ja syleilisi molempia meitä lämpimänä ja turvallisena ja kaikki ois niin niin hyvin. Näin ei kuitenkaan ole. Se on nyt muualla poissa ja ilman puhelinta klo 19.30 eteenpäi. ja mä oon päivät töissä, eikä oo varmaa millo me nähää seuraavan kerran. Tyhjyys. Ok oon rakastunu ? kuulostaa nii hassulta nytte mut yrittäkää samaistuu milt tuntuu, ei oikei muu pyöri mieles. Koitan antaa tilaa bulimialle, onnistuu osittain.

Olin porukoilla isänpäiväaterialla. Hämmentävää. Mulla ku ei oo niihin oikein välejä. Sisarukset kerto miten paljon helpompaa on ku mä asun omas kämpäs. Onnellisena komppasin. Kaikkien elämä on helpompaa. Pikkuveli 10v kerto et helpottaa ku ei aina tarvi kuunnella mun  ja mun vanhempien riitelyy, ja pikkusisko 15v sano et elämä on rauhottunu niin paljon et se ei ees käsitä. Se herättää kummasti. Mut pikkusisko ei ymmärtäny miks en vois puhuu mun seurustelusta Emilien kans mun pikkuveljelle. Vanhemmat ku kielsi puhumasta, ne elää vieläki 60-luvulla. Niille, varsinki äidille on kertakaikkiaan tabu et tyttö seurustelee tytön kans. Se on vaa nii luonnotonta, väärin ja ällöttävää, et "ei voi ymmärtää." Sisko puolustaa mua ja tuhahtelee itteksee et mun vanhemmat on "museokamaa, lesbous on nykymaailmas ihan normaalii jota vaa muumiot dissaa." Agreed.

 Meil oli ruokana pihvii, lohkoperunoita, lanttulaatikkoo, salaattii, oliiveit, marinoitui vihanneksii ja parsakaalii. Plus jälkiruokana lettuja omanahyvettä vaniljavaahtoo kakkuu mustikkajälkkärii. Mikä bulimarektikon toiveuni. Tai kidustuskomero. Ne tietää täsmällee mun oksennusmäärät ja ahmimishimot ja sessiointikuviot. Sen takii en vaa pystyny, mä en vaa pysty syömään niin paljon ku oisin voinu. Toisaalta jos oisin jättäny syömättä, mut sillo ois pakkosyötetty. Eli mun piti syödä normaalisti kohtuudella ei liikaa et ois herättäny epäilyksii ei liian vähän et ois herättäny epäilyksii mut just sopivasti, NIINKUN NYT TERVEET NORMAALIT IHMISET SYÖ. Ratkasu?
Mä aloin tehä lähtöö mahollisimman nopeesti ruokailun jälkee. Pakko oli viedä koira kävelylle ja auttaa pikkusiskoo matikantehtäväs mut sen jälkee se oli menoo. Joojoo, oon ihan ok. Ei, en haluu teiän kans saunaan. Olin just eilen kylvyssä. En haluu kattoo sitä leffaa teiän kans. Väsyttää. Joo huomen töitä, pitäis päästä ajoissa nukkuun. Ku sain suljettuu mun oikeen kodin oven perässäni, teki tiukkaa laittaa vaatteet naulakkoo ku oli niin järjettömän pakottava tarve saada pää sinne vitun pönttöön. Se helpotti. Viemäriverkostoon teki lentävän lähdön violetti, mustikoiden värjäämä salaattiperunapihviomenahyvelanttusekotus.

Parikyt minuuttii puhuin rakkaan Emilien kans puhelimes, kunnes sen piti luovuttaa puhelin viralliselle taholle ja mä jäin henkisesti jälleen yksin.
Pitäiskö kertoo sessiot. Dissatkaa rauhas <3

- 1,5kg ranskiksii
- 0, 85l kinuskikeksijätskii
- 400g makaroonii (kuivapaino)
 - 500g tonnikalaa
- pihvii n 500g (porukoil ja loput kotona ku ne anto mukaa)
- salaattii ja vitusti öljyy ja salaatinkastiketta
- pari pakettii ruisleipää
- lusikkaleipii kulholline
- 200g vuohenjuustoo
- porkkana
- oliiveit 150g
- nakkei 700g
- lohkoperunoit lanttulootaa puolikas lettu omenahyvettä vaniljavaahtoo mustikoit sokerilla grillattui vihanneksii auringonkukansiemenii epämääränen määrä porukoil
- 0,5l ben&jerry´s peanut butter
- 450g kylmäsavulohta
- kurkkuu 300g
- turkkilaist joguu 300g
- rahkaa 400g
- hasselpähkinöit

parissa erässä.

Ikävä.

teidän kannattaa harkita

 Aurinko paistaa ikkunasta sisään ja heittää vartaloidemme varjot seinälle
Yksiössä kaikuu viulu ja naisen laulu
On kylmä ja ihosi nousee kananlihalle huokausten ja naurun välissä
Olemme kuin sama ihminen, hiustemme värit sekoittuvat yhteen
Haluan suudella vartalosi jokaista kohtaa ja sen myös teen
Haluan näin kertoa sinulle kaiken mitä en sanoin voi

 Istun kylpyammeessa
Makaat sylissäni ja nojaat kalpeaa rintaani vasten
Jos sulkisin silmäni voisin kuvitella olevani jossain kaukana
Kylpyhuoneessa kaikuu kun kerrot äidistäsi ja lapsuudestasi
Pyyhit kyyneleitäsi ja silitän käsivarttasi
Miten voisinkaan kertoa että kaikki on hyvin vielä joskus
Kerrot että sinulla on turvallista olla
Se helpottaa turhautumistani hiukan

 Metron oranssi sattuu silmiini
Päässäni tuntuu siltä kuin ajatukseni eivät mahtuisi sinne
Vaikka en saa yhdestäkään kiinni
Nojaat olkapäätäni vasten ja itket lohduttomasti
Vastapäätä istuva mies leikkii olevansa jossain muualla
Minä toivon etten joutuisi olemaan missään muualla.

Opamox

Kultaseni, me lähdetään nyt pois
Koska meidän ei tarvitse välittää mistään
Kultaseni, me tullaan takaisin kun halutaan
Koska meidän ei enää tarvitse välittää mistään

5 minuuttia aikaa bussin lähtöön.
”Renee missä sä olet?”
”Mä tuun!” Renee juoksee paikalle.
”Anteeksi, anteeksi…” , me sanotaan ihmisille liukuportaissa samalla kun me juostaan bussiin. Matka maksaa 6 euroa. Me vallataan bussin takaosa ja otetaan vähän aineita.

Meidän elämä on vähän niinku ilmapallo. Ilmapallo jossa on heliumia. Näin mä sen muotoilisin. Ja sit se räjähtää.

Kaivan opamoxia laukusta ja hymyillen nielaisen sen.

”Ihanat tissit!”Aliyah huutaa Emilielle . Vilkaisen Reneetä, joka heilauttaa päätään terassia kohti. Hipsin hiljaa ovesta ulos ja värähdän kun kylmä koskettaa. Renee ojentaa tupakka-askia muhun päin ja otan yhden. Puhallan savua ilmaan ja huokaan. Otan pari askelta taaksepäin ja katson Aliyahia ja Emilietä lasin läpi. Ne on päällekkäin. Naurahdan ja puhallan savut ulos. Katson tähtiä taivaalla ja kosketan Emilien antamaa kaulakorua. Renee katsoo mua kysyvästi. Kohautan olkapäitäni.

Hengitän aineita sisällä. Pää alkaa mennä sekaisin. Pudistelen päätäni ja nauran hysteerisesti.
Pompin.
Hypin.
Me lähdetään kauppaan  Emilien kanssa ja huomaan kuinka opamox vaikuttaa. Puhun liikaa ja sanon terveiset jokaiselle vastaantulijalle. Kädetkin tärisevät. Kassalla nauran kuin hullu. Kassatäti hymyilee.

Aliyah pyytää mua tulemaan sen viereen. Haistan hajuveden ja halaan häntä. Naurahdan. Musta neuleeni lentää pois ja päälläni on legginsit ja alusvaatteet. Miinus legginsit. Miinus alusvaatteet. Nopeutettuna. Hänen hiuksensa kutittavat kaulaani ja ihot osuvat yhteen. Raavin hänen selkäänsä ja kielet osuvat yhteen. Aika hyvä pusu oli. Tosi hyvä. Me kaadutaan sänkyyn. Suutelen häntä alaspäin ja alaspäin. Te tiedätte… Alaspäin.

Emilien siniset hiukset tippuvat lakanoille kun se tulee mun päälle. Hän nuolee minua ja minä nuolen häntä. Ei kerrota kenellekään missä sormet ovat.

Löydän itseni vessasta oksentamasta. Renee avaa oven ja kysyy onko kaikki hyvin. Työnnän sormet kurkkuun ja vauhditan oksennusta. Samalla voin paremmin.
”Yeah, kaikki hyvin.”

Aliyah ja Emilie sextaa uudestaan ja minä ja Renee mennään uudestaan terassille. Opamox pyörittää jo vähän liikaa päätä ja tunnen kuinka muutun ärsyyntyneeksi. Vihaiseksi.

Vaaleat suortuvat peittyvät sinisen värin alle. Nauran. Seuraavaksi itken meikit pois. Opamox vaikuttaa… Haa.

Nukahdan Aliyahin viereen. Herään? Kello on viisi aamulla ja me lähdetään. 

Miksi

 Olen halunnut kuolla kaksitoistavuotiaasta asti. Tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän. Kadotin elämisen taitoni yhdennentoista ikävuoteni aikana, samana vuonna kun nuorempi siskoni kävi lähellä kuolemaa. Kaikki tämä alkoi siitä, kun erään lapsen kehossa solut alkoivatkin sotia toisiaan vastaan.

 Vuosia sitten, muutama päivä vappuaaton jälkeen, sisarelleni nousi korkea kuume. Hän makasi sängyssä muutaman päivän, vanhempani hoitivat häntä parhaansa mukaan ja toivoivat että sairaus menisi pian ohi. Hänen tilansa kuitenkin huononi huononemistaan ja lopulta hän ei kyennyt edes nousemaan sängystä mennääkseen tekemään tarpeensa. Silloin vanhempani ymmärsivät ettei kyseessä ollut aivan tavallinen kuume. He lähtivät pian sisareni kanssa terveyskeskukseen ja päätyivät sieltä sairaalaan. Elimme päivien, viikkojen ajan epätietoisuudessa mikä häntä vaivasi. Eräänä päivänä tulin koulusta, olin menossa ystäväni luokse ja hän odotti ulkona isänsä kanssa autossa. Vein koulukirjani sisälle ja olin jo lähtemässä kun isäni pyysi minut olohuoneeseen. Kysyin hiukan närkästyneenä että mikä nyt oli niin tärkeää. Isäni kertoi murtuneella äänellä sisareni sairastavan leukemiaa. En muista vastasinko mitään, mutta kävelin tyynesti ovesta ulos, istuin autoon ja purskahdin itkuun.

 Siitä alkoi tähän päivään asti jatkunut helvettini. Siskoni on voittanut taistelun syöpää vastaan, mutta minä en ole vieläkään saattanut loppuun mielessäni myllertävää sotaa. Sen lisäksi että näin sisareni kärsivän kolmen vuoden ajan, oma mieleni alkoi tämän myötä murentua ja lopulta hajosi palasiksi käydessäni kuudetta luokkaa. Koin olevani vanhemmilleni taakka ja vajosin masennuksen mustaan syleilyyn. Aloin vahingoittaa itseäni, en uskonut ansaitsevani ruokaa, en kyennyt nukkumaan ja hiljalleen todellisuus alkoi hetkittäin sekoittua mielikuvitukseni kanssa. Eräänä unettomana kevättalven yönä yritin lopettaa kaiken kietomalla johdosta silmukan kaulani ympärille. Kuoleman sijasta päädyin ensimmäistä kertaa psykiatriselle osastolle. Viimeisen kerran jälkeen parhaat ystäväni puukottivat minua selkään, tekivät elämästäni jälleen helvetin koulukiusaamisen kierolla keinolla. En kykene enää luottamaan ihmisiin, luotan ainoastaan siihen että nekin jotka "välittävät" lopulta hylkäävät. Kolme reissua riitti, nyt olen löytänyt tavan kuolla. Miksi syödä kun ruoka ei maistu miltään, päihteidenkäyttöni on lähtenyt käsistä. Liekköhän se tosin kenenkään käsissä koskaan ollutkaan, löysin alkoholin kaksitoistavuotiaana ja rakastuin kertaheitolla. Odotan sitä päivää kun kehoni irtisanoo itsensä ja vedän viimeisen henkäykseni tupakan turmelemilla keuhkoillani.